maanantai 22. heinäkuuta 2013
Laaturaitti innostaa pyöräilemään
Etelä-Karjalassa Ruokolahdelta aina Luumäelle suunniteltu laaturaitti on tervetullut kevyenliikenten parannus vaikka se vielä osin onkin vielä "tekeillä". Tuon laaturaitin myötä myös opastus on nyt jo varsin hyvällä mallilla. Jatkossa ilman karttaa ja kompassia pystyy siis ajelemaan tavoitekohteisin, jotka voat laaturaitin varrella. Uskoisin myös siihen, että uusi kartta saamme jo ensi vuodeksi. Pyöräilijöille iloisena asiana kerrottakoon, että tällä välillä myös mm. kaupan jakahviloiden palveluja on saatavilla kohtuuetäisyyksillä. Myös nähtävyyksistä ei ole pulaa. Harmitten vain sitä ettei paikkakunnaltamme Lappeenrannasta ole kukaan innostunut käynnistämään CykleTour -yritystoimintaa, mikä varmasti olisi kiinnostava. Ehkä jo ensi kesänä täytyy itse innostua ja käynnistää vaikka pienimuotoisena opastettujen retkien toteutus ryhmille.
maanantai 4. helmikuuta 2013
Keskiviikkopyöräilyt lisännyt suosiota
Saimaan Ladun järjestämät keskiviikkopyöräilyt ovat erinomainen tapa tutustua pyöräilemällä porukassa omaan kotiseutuun. Pyöräretket ovat tarkoitettu ihan tavallisille kuntoilijoille eikä vaadi mitään kallista fillaria alle. Ainut pakko kaikille on kypärä ja sekin just sellainen minkä kukin on kaupasta valinnut. Keskiviikkopyöräilyt 2013 lähtevät aina klo 17.30 Lentokentän päästä "Riennon voitelukopilta". Tässä vuoden 2013 ensimmäisiä startteja:
15.5. Karhusjärven maja
22.5. Korkea-ahon koulu
29.5. Taipalsaaren kk, Pölkkybaari
05.6. Kasukkalan koulu
Kaikki keskiviikkopyöräilyn kohteet voit katsoa osoitteesta http://yhdistykset.ekarjala.fi/saila/
15.5. Karhusjärven maja
22.5. Korkea-ahon koulu
29.5. Taipalsaaren kk, Pölkkybaari
05.6. Kasukkalan koulu
Kaikki keskiviikkopyöräilyn kohteet voit katsoa osoitteesta http://yhdistykset.ekarjala.fi/saila/
perjantai 11. tammikuuta 2013
Pyöräile Saimaan seudulla
FILLAROI SAIMAAN MAISEMIIN
Pyöräilyä
harrastavien on monta hyvää syytä suunnata matkansa Etelä-Karjalaan, jossa tullut haasteeksi jalankulun ja pyöräilyreitistöjen
kehittäminen sekä kaupunkien sisällä että kuntien välillä. Etelä-Karjalan laaturaitti kulkee välillä
Lappeenranta – Imatra ja käsittää myös ympäristökunnat. Pyöräilymatkailua
harrastavalle reittivaihtoja löytyykin eri pituisia ja maastoltaan sekä
helppoja että haastavampia. Useamman
päivän pyörämatkalla kannattaa valita sopivia päivämatkoja, jotta jää aikaa
myös nähtävyyskohteissa pysähtymiseen ja ihailuun. Saimaa – maamme suurimpana vesistönä ympäröi
lähes kaikkialla ja levähdyspaikoista ei ole pulaa. Suosittelemme mielellään rantaraitteja,
joita riittää jo nyt kymmeniä kilometrejä ja lisää tulee joka vuosi.
Pyöräilyreiteistä
Lappeenrannasta ehdottomasti suosituin ja suositeltavin on Taipalsaaren suunta
kulkeva maamme kymmenen kauneimman joukkoon arvostettu tieosuus.
Tiehen liittyvä, Lappeenrannannasta Taipalsaaren kirkokylälle kulkeva
kevyen liikenteen väylä soveltuu erinomaisesti
pyöräilijän päiväkohteeksi.
Edestakaista matkaa tuonne kertyy
30 km ja lisäkilometrejä voi hankkia poikkeamalla hiukan ympäristöönkin.
Lappeenrannan
ydinkeskustasta kannattaa polkaista heti alkuun pääkatua Valtakatu pitkin ja
laskeutua hyvältä tuoksuvan makeistehtaan kohdalta Varuskunta-alueen
rantaraitille. Tuo Sunisenselän
järvimaisema on kaupungin perinnemaisemaa.
Rantaraitilta ohjautuu helposti suoraan Taipalsaarelle kulkevalle
pyörätielle. Ensimmäisen pysähdys
kannattaa tehdä n. 7 km päässä sijaitsevalle nähtävyyskohteelle nousemalla
Kuivaketveleen Linnavuorelle. Tuolta voi
nähdä kirkkaalla ilmalla Saimaan monet eri muodot. Täältä matka jatkuu Kirjamoin sillalle, jonka korkeus on 11 metriä. Pysähdy sillalle tai laskeudu alas ja katsele
ihan rauhassa hienoa maisemaa .
Tästä vain 1
km etäisyydellä on mielestäni yksi reitin hienoimmista vesistökohdista. Eteesi nousee Salpausharjusta muotoutunut
Saimaanharju, jonka jaksaa kyllä hyvin polkea vaivatta ylös. Tämän jälkeen
jo helpottaakin. Pian oletkin
Taipalsaaren kirkonkylällä, jossa voit käydä kahvilla entisessä kestikievarissa
Röytyn kestikievarissa ja museotuvalla tai Pölkkybaarissa. Pyöräilijän kannattaa poiketa tieltä
alas ja ihastella myös kirkonkylän
rantamaisemat ja katso sisältä upea kunnantalo.
Täältä ajo
jatkuu Taipalsaaren Saimaanrannan suuntaan Toijansalmelle, jossa ennen kulki
nostalginen kapulalossi, mutta nyt paikalla on 23 m korkea Toijansalmen
silta. Tuolta sillalta avautuu komea
järvimaisema kahteen suuntaan . Jos aiot
tällä matkalla pulahtaa uimaan, niin tee sillan alla olevassa
uimapaikassa. Jo kilometrin päässä
sijaitsee pyöräijöidenkin suosima Gasthaus Mansikkapaikka, josta saat kaiken
haluamasi avun Belgiassa syntyneeltä talon isännältä. Täältä eteenpäin jatkaessa ajelet
maaseutumaisemaa ja x km päässä saapuessasi Vehkataipaleelle näe ehkä ensi
kertaa vedenpumppauslaitoksen ja sulut, joiden kautta veneet kulkevat
Pien-Saimaalta Suur-Saimaalle ja toisinpäin.
Tuo sulkuallas toimii edelleenkin käsivoimin eli nähtävyys tämäkin. Täältä pyöräilijä suuntaakin takaisin
kaupunkiin ja matkaa kertyy x kilometriä Luukkaansalmen sillalle. Tämä silta pysäyttää kenet tahansa. Sillan vapaakorkeus on 25 m ja sieltä katsellessa näkee valtaisat
puukuljetukset, suuren paperi-. ja sellutehtaan rakennukset. UPM:n tehdaslaitokset ovatkin näkyvä osa
tämän seudun miljöötä. Kauniilla
kesäilmalla katsoessasi näet vilkkaan
veneliikenteen ja hyvällä ilmalla yhden maamme maisemallisesti hienoimman
Tuosan Golf –kentän. Matkaa tästä
kaupungin keskustaan on vielä 5,5 kilometriä, mutta loppumatka tästäkin
kannattaa ajaa Myllysaaren ja sataman kautta.
Tämän kaiken kierrettyäsi polkupyöräsi mittariin on kertynyt 40
kilometriä ja runsaasti uusia elämyksiä.
Seuraavalla kerralla voit liittyä vaikka pyöräilijöiden joukkoon, jotka
Lappeenrannasta Viipuriin ajavat pyörällä ja vaikka kanavaa pitkin laivalla
takaisin.
Tutustu myös
muihin vaihtoehtoihin:
palvelut.ekarjala.fi http://juhanisirkia.wordpress.com/
http://sirkiajussi.wordpress.com/
http://sirkiajussi.wordpress.com/
palvelut.ekarjala.fi/index.php?option=com_nature&task
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)